Jaetun näytön viimeisenä osana oli suutarin ammatillinen projektityö. Projektityön tarkoituksena on opetella ja toteuttaa jokin itselle uusi rakenne tai muu millä osoittaa taitoaan suutarina. Olen muutaman vuoden harrastanut aktiivisesti frisbeegolfia ja halusin kokeilla tehdä siihen soveltuvat kengät. Alunperin mallistoon piti kuulua myös laukku kiekoille, mutta sain aikaan ainoastaan kengät.
Frisbeegolf on lajina suorastaan räjähtänyt kasvuun Suomessa. Ratoja on tällä hetkellä Suomessa yli 500 ja lisää tulee kokoajan. Laji on saanut alkunsa Yhdysvalloissa 70-luvulla, mutta Suomessa varsinainen kasvu on alkanut vasta 2000-luvulla.
Lajin ollessa verrattain pieni ja nuori, ei siihen ole ennen aivan viime vuosia ollut suoraan lajia varten suunniteltuja kenkiä. Ratoja on päsääntöisesti kahta eri tyyppiä, metsäratoja ja puistoratoja. Metsäradoilla on luonnollisesti hankalampi ja kuluttavampi maasto, joten siellä suosittuja fribakenkiä ovat lenkkareiden lisäksi maastojuoksukengät, retkeilykengät sekä kevyet vaelluskengät. Puistoradoilla pärjää paremmin tavallisilla hengittävillä lenkkareilla. Fribaa heitetään tietenkin kesät talvet kaikissa mahdollisissa säissä, joten sääolot myös vaikuttavat kenkävalintaan. Sateessa vedenpitävät kengät ovat tottakai plussaa, mutta kuivalla kelillä gore-tex kalvot kuluvat turhaan ja ovat todella hiostavat.
 |
Kuvissa markkinoiden ainoat frisbeegolfiin tarkoitetut kengät. |
Omat kenkäni on tarkoitettu kuivalle kevät-/kesä-/syyssäälle, ensisijaisesti nurmipohjaisille puistoradoille, mutta halusin tehdä kuitenkin tarpeeksi paksut pohjat jotta metsässä pelaaminenkaan ei jää kengistä kiinni! Lajissa tulee käveltyä todella pitkiä matkoja, joten tärkeintä kengissä on keveys, hengittävyys sekä pyöristetyllä käynnillä olevat vaimentavat pohjat (juoksupohjat/juoksukärki). Päätin tehdä EVA-levyistä kiilakorkopohjat ja niihin muodontaa pyöreän käynnin. Ilmavuutta tein kenkiin käyttämällä kärkikappaleisiin rei'itettyä nahkaa.
Kaavoittaessa hahmottelin monia monimutkaisia rakenteita, hakien normaalisti lenkkareissa tavattua monimutkaista kuvioitua tyyliä, mutta päädyin tapojeni mukaan yksinkertaiseen derby-rakenteeseen, ajattelin sillä tuoda urheilukenkiin hieman tyyliä. Värimaailmaksi valitsin ruskean eri sävyt jotka sopivat hyvin luonnossa liikkumiseen.
 |
Vuorinahka. |
 |
Päällisen nahat. |
Neuloksessa uutta minulle oli rei'itetty nupukki, joka toi omat lisähaasteensa ompelussa. Iltin reunaan liimasin suikaleen spaltattua nahkaa, jotta vuori olisi helpompi ommella kinni ilttiin. Etupäällisen allemenot tukiteippasin tikkien kohdalta.
Myös pehmikereuna oli uusi juttu lukuunottamatta nopeaa harjoitustyötä jonka olin vuosi sitten tehnyt. Protoneuloksen pohjalta tajusin, että pehmikkeen alle tuleville tikkauksille olisi hyvä olla merkit nahoissa, joten tein kaavoihin piirtoaukot. Mokkaan ei jäänyt merkkejä painamalla, joten jouduin vetämään viivat hopeakynällä, enkä sitten tietenkään osunut viivoihin ommellessa ja näkyviin jäivät! Aivan kantapäähän tuli pehmikettä maksummin, jotta jalka pysyy tiukasti paikallaan, sen johdosta kantakapit tuli muodontaa yläreunastaan pehmikereunan muotoisiksi.
Kärkikovikkeisiin tein myös uuden erikoisuuden, spalttasin vuorinahkaa ohueksi ja päällystin sillä kärkikovikkeet, jotta kovikkeet eivät näkyisi rei'tetyn nahan läpi.
Pinkopohjat ovat myös hieman erilaiset kuin normaalisti. Käytin pohjasta muotoiltua M9-lestiä, jonka pohja ei ole tasainen, joten pinkopohjia pitää tasoittaa. Olen käyttänyt lestejä ennenkin joten tasoitus oli tuttu juttu. Käytin siihen korkkia.
 |
Tukiteipattu allemeno. |
 |
Kovikkeet. |
 |
Valmis neulos ennen nauhanreikiä. |
 |
Päällystetty kärkikovike, |
 |
Tasoitetut pinkopohjat. |
Pohjan rakensin Eva-levyistä. Imeytin laimennettua liimaa levyihin ennen varsinaista liimaamista jotta liimauksista tulisi kestävät. Liimasin levyjä yhden kerroksen koko matkalle ja kolme kenkien takaosaan, ja hioin ne muotoonsa. En ollut ennen tehnyt tällaisia pohjia ja pähkäiltävää riitti hiontavaiheessa. Pohjien muoto onnistui kuitenkin oikein hyvin, jätin kärjen pyöristyksen kaaren suhteellisen tiukaksi, ettei pohjasta tulisi liian pyöreä, niistä tuli kuitenkin juuri sopivat tukemaan ja helpottamaan askellusta.
Eva-korkojen ollessa valmiit liimasin ulkopohjan paikalleen. leikkasin pohjakumit kärjestä muotoonsa ja ohnesin ne, jotta ne taittuisivat hyvin kenkien kärjille. Liimasin ensin kärjet kiinni oikealle kohdalleen, jonka jälkeen liimasin lopun pohjan kiinni, ja laasasin pohjien reunat muotoonsa.
 |
Kiilakorkojen rakentamista. |
 |
Pohjakumin kärki ennen kiinni liimaamista. |
Valmista!